Ari Artkivi (Pöntinen)

	ETUSIVU
	Ansioluettelo 1972 - 2014
	Hauskaa lapsille 1975 - 2001
	Videoita vuosien varrelta

Ari Artkiven (vuoteen 2000 Pöntinen) vaiheita. Keljuttaa, kun kaupparekisteri aikanaan mokasi ja antoi sukunimeni minulle täysin tuntemattoman yrityksen käyttöön. Nyt Ari Artkivi GOOGLE -haku tuottaa tuohon viereen rakennusliikkeen tiedot. Minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen yrityksen kanssa. Mutta asiaan. Tähän etusivun juttuun olen laittanut vain sen osan työskentelystäni, josta on jotain kuvamateriaalia tallessa. Tästä puuttuu mm. teatteriryhmä Sekstantissa tekemäni, sekä Silja Linen risteilyillä tehdyt viihdytystyöt. Plus tietysti kaikki pienemmät roolit eri TV -elokuvissa ja Radioteatterissa. Tässä kirjoituksessa olevat kuvat löytyivät edesmenneen äitini tallentamana pahvilaatikosta. Itse en älynnyt juuri mitään talteen laittaa.
Aloitin teatteriurani Helsingin Kellariteatterissa, kuten moni muukin. Pyrin Teatterikouluun, en päässyt. Menin Tampereelle Työväen Näyttämöiden Liiton kesäkurssille sikäli hyvällä menestyksellä, että kurssin opettajat olisivat ottaneet minut Tampereelle. Olivat silloisen Tampereen yliopiston draamastudion opettajia. En nuorena keskenkasvuisena stadilaisena osannut asennoitua ja kiitin kunniasta. Pyrin sitten Ylioppilasteatteriin ja sinne minut hyväksyttiin. YT oli tuohon aikaan paras reitti Teatterikouluun. Mutta. Samoihin aikoihin oli Seinäjoen harrastajateatterikesä, johon lähdimme Klitsun näytelmän, ”Klondyken Kuningas” kanssa, jossa minulla oli ns. päärooli, eli olin se Klondyken Kuningas. Ohjaajina olivat Matti Pellonpää, Kari Väänänen ja Janne Kuusi.
	Teatteri Jurkka Saimme mainetta ja kunniaa ja katsomossa ollut Kaarina Lampinen otti minua hihasta kiinni ja kysyi suunnitelmistani. Kysyi, että kiinnostaisiko työpaikka Teatteri Jurkassa? Miksei olisi kiinnostanut. Muutaman päivän päästä Sakari Jurkka soitti ja pyysi käymään ja niin alkoi sitten ensimmäinen kiinnitykseni ammattiteatteriin. Olin virallisesti näyttelijäharjoittelija ja tein kaikenlaista teatteriin kuuluvaa työtä. Rakensin lavasteita ja valaistusta ja tein pieniä rooleja näytelmissä. Mieleenpainuvimpia olivat yhteiset kohtaukset Emmi Jurkan kanssa ja vietimme myös vapaa-aikaa yhdessä silloin tällöin. Hänen kauttaan opin ihmisyydestä aika lailla. Vieressä osa Teatteri Jurkan esitteestä 1974.
Muutto Hämeenlinnaan Vajaan vuoden päästä soittivat sekä Kajaanin-, että Hämeenlinnan kaupunginteattereista. Olisi tarjolla näyttelijän vakanssi. Minä sitten sen enempiä miettimättä lähdin Hämeenlinnaan ja niin Teatterikouluun pyrkimiset unohtuivat. Siihen aikaan noin puolet Suomen teattereiden näyttelijöistä oli koulua käymättömiä, mutta osaavia ammattilaisia. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa sain tehdäkseni ikääni sopivia rooleja, mm. Peukaloisen roolin Laura Jäntin ohjauksessa. Toteutui myös nuoruuden haave, olla jonain päivänä Suomen Näyttelijäliiton jäsen! Vieressä kuva ensimmäisestä jäsenkortistani.
Ihan ensimmäinen rooli oli hauskassa komediassa, "Paavi on kaapattu", jonka esitteestä kuva alla. Oli mieletön jännitys ensi-iltana. Mutta menihän se jotenkin. Vaikka virallisesti olin näyttelijä, niin oikeasti olin vasta ammattia aloitteleva oppipoika.	Alkuvaiheen onnistumisia oli Aleksis Kiven Olviretki, jossa tein Tommin roolin. Silloinen Hesarin arvostettu kriitikko Sole Uexküll teki meistä jutun ja mainitsi jopa minutkin, uraansa aloittelevan näyttelijän.
	Yksi Hämeenlinnan ajan kohokohdista oli Hämeenlinnan kaupunginteatterin 75 -vuotisjuhla. Juhlanäytelmä oli Aleksis Kiven Nummisuutarit Mikko Majanlahden ohjauksessa. Eskoa näytteli Seppo Maijala (yläkuvassa toinen oikealta) ja minä olin Mikko Vilkastus. Kai minäkin sitten jotain näyttelijäntyöstä opin, koska paikallinen kriitikko noin kolmannen vuoden kohdalla totesi, että sinustahan on tullut näyttelijä! Tämä ammatillinen harppaus urallani tapahtui Lauri Leskisen näytelmässä Valmistautumisen aika ja siinä Jaskan rooli. Jaskan kautta näytelmä heijasteli 1930 -luvun IKL -henkeä ja muuta silloisen Saksan ajatusmaailmaa, joka oli ja edelleen on tietysti täysin päinvastainen oman maailmankuvani kanssa. Sain hienot kritiikit Aamulehteä myöten. Sitten tuli MTV tekemään TV -hupia Hämeenlinnaan Kaiketi onnistuin siinä aika hyvin ja luultavasti juuri sen takia sainkin sitten kiinnityksen kolme vuotta lauantai-illoissa pyörineeseen MTV:n Rauhanranta 12 -sarjaan.

Jälkeenpäin ajatellen sain ehkä hiukan liikaa, liian nuorena. Kun ajattelee taustojani, risainen koti, vuoden välein muutettiin aina jonnekin. Asuin tovin myös Sofianlehdon vastaanottokodissa. Tällaista katupoikataustaa vasten ajateltuna päästä yht’äkkiä naistenlehtien otsikoihin, olihan se aika hurjaa.

Takaisin Helsinkiin Muutin sitten Helsinkiin takaisin. Rauhanranta jatkui Maikkarilla ja sen lisäksi aloin tehdä kaikenlaista keikkaa freelancerina. Koska naama oli TV;stä tuttu, niin keikkaakin riitti ihan kohtuullisesti. Paljon kesäteatteria, TV- ja Radiotöitä. Sitä normaalia Helsinkiläisen Friikun elämää. Tauno Yliriuusin kirjoittaman ja Esa Niemitalon tähdittämän Reissumiehen kanssa oltiin myös yksi kesä Porissa. Olisikohan ollut vuonna 1984 Kirjurinluodon kesäteatterissa. Minä näyttelin sielläkin Reino Helismaata.
	Näyttelin sitten Helsingin Keskuspuiston kesäteatterissa useamman kesän. Kätkäläisessä näyttelin Konstaapeli Kolehmaisen roolin, josta sain paljon kiitosta.
	Mainita täytyy tietenkin Suomen Lasten Teatteri, jonka kanssa kiersimme vuosina 1983 ja 1984 Pekka Puupää -näytelmän kanssa koko Suomen ja pienen palan myös Ruotsia. Sain näytellä Pätkää. Uskallan tässä nyt kertoa - toivoen samalla ymmärrystä - että tällainen risainen, usein hauskakin elämä vaati veronsa. Oli kiva istua kapakoissa kaltaistensa kanssa. Se johti siihen, että krapulat pahenivat ja alkoivat haitata työntekoa. Ja juorutkin alkoivat liikkua. Seurasi ajanjakso maanpäällistä helvettiä. Jossain vaiheessa aloin hakea apua ja kuin ihmeen kaupalla sitä löysinkin. En ollutkaan ainoa saman kaltaisten ongelmien kimpussa painiva, oli muitakin ja he olivat selvinneet vaikeuksistaan. Otin heidän neuvoista onkeeni ja pääsin raittiin elämän alkuun.
Miksi tällaista kerron? En tullut uskoon, mutta raittiina pysyäkseni oli ajatus- ja arvomaailman muututtava. Olin aina ollut köyhien ja vähäväkisten puolella, olihan omat lähtökohtanikin sellaiset. Saamani jonkinasteinen julkisuus ikään kuin kohotti minut tällaisen väestöryhmän yläpuolelle. Mutta nyt pullisteluun taipuvainen egoni sai luvan asettua ja minuun palasi halu kuulua ns. harmaaseen massaan. Kohdallani se tarkoitti arvomaailman eheytymistä ja paluuta nuorempana omaksumaani ihmiskäsitykseen; elää päivästä toiseen ihmisenä muiden ihmisten kanssa. Sosiaalinen elämäni muuttui, enkä enää istunut kapakoissa vanhojen tuttujen kanssa. Tästä seurasi tietenkin myös tärkeiden kontaktien hiipuminen. Olisihan minun ehkä pitänyt niistä huolehtia, mutta aikakin oli erilainen tähän päivään verrattuna. Silloin ei vissypoikaa hyvällä katsottu ja aina sai keksiä milloin mitäkin antibioottikuuria selitykseksi. Eihän sellaista kukaan kauaa jaksa. Yksi tärkeä kontakti minulla oli.
	Yhteistyö Pekan kanssa tiivistyi Vanha luokkatoverini, nykyään valtion taiteilijaeläkettä nauttiva esiintyvä taiteilija Pekka von Cräutlein, jolla oli hieman samanlainen tilanne. Hän oli mm. edellä mainitun Suomen Lasten Teatterin perustajajäsen ja työkaveri Puupää -projektissa. Löimme viisastuneet päämme yhteen ja aloimme valmistaa sirkukseen, klovneriaan ja teatteriin perustuvaa esitystä. Siitä tuli menestys. Merkittäviä olivat kiertueet lastensairaaloihin ja lastenkoteihin. Itsellänikin on kokemus asumisesta vastaanottokodissa. Kerran yksi minulle vieras pikkupoika tarrasi esityksen jälkeen lahkeesta kiinni ja itkien huusi: ”Isi, isi, älä lähde!!”. Itkuhan minultakin pääsi, oli se rankkaa.
Alla olevat kuvat ovat otoksia suorasta TV -lähetyksestä Linnanmäen 40 -vuotisjuhlista.
Hauskaa Hatun Täydeltä Esiinnyimme siis Linnanmäen 40 -vuotis juhlaviikolla ja seuraavaksi vuodeksi saimme koko kesän kiinnityksen Linnanmäelle. Siitä seurasi oma TV -sarja, Hauskaa hatun täydeltä.
	Komisario Baskervillen seikkailut Sen jälkeen seurasi Komisario Baskervillen seikkailut. Sain siis käsikirjoittaa ja näytellä 20 -osaisen sarjan TV1:n lastenohjelmiin. Se oli ilahduttavan vaativa, mutta hauska produktio. Koko tuotantoporukka mukavaa joviaalia väkeä. Pekka von Cräutlein oli Stadin slangia puhuvan tietokoneen - Zärätläkin - äänenä. Sovittiin jo YLEn kanssa seuraavasta produktiosta. Elämä hymyili - vielä.
>
Vaude & Ville Show Hyvinkää -salissa vuonna 1995. Onneksi päiväys on näkyvissä. Keikkailtiin edelleen myös Vaude & Ville shown kanssa. Kuudes vuosi menossa.

Sitten tuli suuri kanavauudistus ja sotien jälkeen pahin lama. Keikat hyytyi ja taas oli mietittävä. Kollegani muutti Riihimäkeen ja pystyimme vain harvakseltaan keikkailemaan. Ajattelin paluuta laitosteatteriin. Näyttelijävakansseja oli alettu vähentää kovalla kädellä. Kauempana Helsingistä tunnettiin mielenkiintoa minua kohtaan, TV:stä tuttu naama olisi ollut tervetullut. Vaimoni kuitenkin puuttui peliin ja sanoi ettei hän sitten lähde enää mihinkään. Olimme saaneet juuri ennen laman alkua hankittua Vantaan Itä-Hakkilasta pienen 50 m2 mökin tontteineen - jossa siis asuimme. Tästä pienestä mökistä oli tullut hänelle Koti, ja olihan se minullekin ja on edelleenkin. Sovimme siis, ettemme lähde, emmekä muuta mihinkään. Minun oli keksittävä toimeentulo täällä pääkaupunkiseudulla.
Kuvassa olen keikalla Helsingin Itäkeskuksessa. Olisiko 1997? Aloin sitten kirjoittamaan omaa - yhden miehen showta. Myin keikat puhelimella ympäri pääkaupunkiseudun lastentarhoja, päiväkoteja ja kouluja. Koska oli lama, olivat myös palkkiot mitä sattui. En siitä välittänyt, menin vaikka ilmaiseksi, eihän se niiden lasten vika ollut - täytyihän heidänkin hupia saada. Välillä osui kohdalle parempiakin palkkioita, kuten Itäkeskuksen keikoilla. Vuosien mittaan tein kolme vasietee -tyyppistä esitystä. Teatteria, klovneriaa, taikatemppuja ja lauluja. Artturin Sapuskamasiina Artturin Varietee Artturi Tonttuilee	Olisiko tässä hyvä peruste taiteilijaeläkkeelle? Tein vuosien mittaan kolme erilaista klovneriaa, taikatemppuja sisältänyttä laulunäytelmää. Esityksiä näiden kanssa kertyi noin 700. Edellä mainittu on se taiteellisen työskentelyni vaihe, jota itse eniten arvostan ja koen sen sellaiseksi ansioksi, josta valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen voisi myöntää. Suomessa oli paha lama. Valtava määrä lapsiperheitä, useissa molemmat vanhemmat työttömänä ilman omaa syytään. Johtuen omasta lapsuudestani pystyin voimakkaasti samaistumaan heidän kohtaloihinsa. Olen ihan rehellinen sanoessani, että se motivoi minua paljon enmmän, kuin tarve tuoda omaa itseäni esille. Pystyin antamaan edes jonkinlaisen piristysruiskeen ja riemunhetken lamanaikaiseen ankeaan arkipäivään. Joinain päivinä oli jopa viisi esitystä - eri paikoissa. Ja ensimmäinen alkoi yleensä jo klo 8:00 aamulla! Minulla ei käytännössä ollut mitään kiinteätä hinnoittelua. Esitteissä oli toki joku hinta mainittu, mutta lähtökohta oli kunkin tahon maksukyky. Silloin elettiin todella niukkoja aikoja. Monet kolleegani esim. Helsingin kaupunginteatterissa ihmettelivät jaksamistani; kirjoittaa, säveltää, tehdä lavasteet ja rekvisiitat ja sen lisäksi vielä täytyy esiintyä pelottomasti yksin isolle joukolle lapsia!
Energiaa lapsista ja nuorista Jaksoin hyvin. Pysyin hengissä ja sain valtavasti energiaa niistä lapsista ja nuorista. Eikä tämä ole mitään hengen- ja tunnetilan kohotusta, vaan tapahtunutta todellisuutta. Tein mielestäni tärkeää työtä Suomen valtion kansalaisille usean vuoden ajan. Olen myös esiintynyt Ruotsissa, Neuvostoliitossa, Puolassa ja Saksassa. Olen tehnyt havainnon, ettei esityksen tuottamalla elämyksellä - niin katsojalle, kuin esiintyjällekään - ole mitään eroa, tapahtuuko se kaupunginteatterissa, Porin kesäteatterissa, Brahen leikkipuistossa tai Varsovan rautatieasemalla. Paikalla ei ole väliä, sisältöhän sen ratkaisee. Samat ihmiset niissä käy, ne jotka yleensä missään käyvät. Aika kului ja vuodet vieri ja maan talous kohentui.
	Tein taas hiukan TV -töitäkin. Maikkarilla Tuumasta Toimeen -sarjaa ja jakson Salattuihin Elämiin ym. Elämä kulkeutui tavallisen freelance -näyttelijän urille. Joitakin kuvia olen kaivanut vanhoilta VHS -videoilta. Kuten viereiset kuvat. Kuvien laatu on siten valitettavan surkea, mutta minkäs teet, kun ei parempiakaan ole. Sukunimi vaihtui Joitain vuosia aikaisemmin sain tietää, etten kuulunut Pöntisen sukuun. Isoisä oli napannut sen Lapualta, ollessaan renkipoikana Pöntisen kaupassa. Myös sähköinen viestintä lisääntyi koko ajan ja olin sitten milloin Pontinen tai Ponttinen. Vaimoni kärsi samasta asiasta. Oikea sukunimeni olisi pitänyt olla Luhta. Aloin selvittää asiaa, uusi sukunimilakikin oli tullut voimaan. Maistraatti kehoitti keksimään ihan uuden nimen, muuten menee vaikeaksi. Niin sitten keksittiin nimi: Artkivi. Ehdimme jo unohtaa koko asian, kunnes vuoden tai kahden kuluttua posti toi päätöksen: Nimi on virallisesti vaihdettu. Näyttelijäkaverit ihmettelivät, että hulluko sä olet? Kaikkihan sut Pöntisenä tuntee! No, tehty mikä tehty, ei sitä enää peruakaan voinut. Täytyy myös mainita Hailuoto Elokuva, joka työllisti minua useassa opetuselokuvassa. Olin milloin kemianteollisuuden asiantuntija, ison firman toimitusjohtaja tai vankilassa istuva taparikollinen. Soittivat sitten Vantaan kaupungilta, että kiinnostaisiko nuorisotyö. Luovaa työtä tietokoneiden ja nuorten kanssa. Oli mielenkiintoinen ajatus. Olinhan tehnyt vuosikaudet lasten ja nuorten tontilla töitä ja nyt pääsisi kuukausipalkalle pitkästä aikaa. Vaimonikin ilahtui ja kannusti ottamaan työn vastaan. Niin minä sitten otin sen työn vastaan.
Mustalaisteatteria Olin yhdenmiehen teatteria tehdessäni opiskellut tietokoneista aika paljon, koska tein teatterini musiikit PC -pohjaisessa kotistudiossani. Näillä eväillä aloitin Vantaan kaupungilla. Eipä aikaakaan, kun niistä nuorista alkoi pulpahdella esiin taiteellista lahjakkuutta. Varsinkin romaninuorten keskuudessa. Taas sain työskennellä esittävän taiteen parissa ja tietokonetyöt jäivät takaalalle. Saimme ihan merkittävääkin aikaiseksi. Mainita täytyy isohko konsertti nuorisotila Arkissa ja siitä edelleen mustalaismusiikkiin pohjautuva näytelmä, Jambava Romanes. Samoihin aikoihin minua pyydettiin Sipoon teatteriin, tarkemmin Söderkullan kesäteatteriin ohjaamaan Tukkijoki -näytelmää. Mietin asiaa ainakin kaksi kertaa, koska tehtävä oli vaativa. Sipoon Söderkullan kesäteatterin ohjaajiksi oli kelpuutettu vain ammattiohjaajia. Minun ohjaajaosaamiseni perustui lähinnä TV -sarjojen henkilöohjaukseen. Kuulin, että minua oli tehtävään suositellut Aune Lind, Söderkullan kesäteatterin monivuotinen ohjaaja.
Tukkijoesta alkoi Sipoon projektit Dramaattisia hetkiä vain 22 tuntia ennen ensi-iltaa Tukkijoen ohjaus sitten alkoi syksyllä 2002. Edettiin aikataulussa ja III pääharjoitus (Kenraali) oli 2.8.2003 illalla. Kesken hyvin alkanutta harjoitusta tapahtui traaginen onnettomuus näyttämöllä. Tolarin roolissa ollut näyttelijä kaatui liukkaalla nurmikolla, eikä pystynyt enää kävelemään. Häneltä oli akillesjänne katkennut. Ensi-ilta piti olla seuraavana päivänä. Tolarilla on näytelmässä toiseksi eniten tekstiä, iso rooli siis. Porukka lamaantui ja alkoi puhua peruutuksesta, että perutaan koko juttu. Meikäläisen päässä alkoi kiehua mieletön tunnemyrsky. Ensimmäinen iso ohjaustyöni. Seitsemän kuukauden kova työ. 20:n ihmisen työpanos - hukkaan! Pyysin viiden minuutin tuumaustaukoa, jonka jälkeen ehdotin, että minä teen sen Tolarin. Vastaukseksi kuului vain epäuskoisia huokauksia. Ensi-illan alkuun oli enää 22 tuntia, eihän kukaan siinä ajassa pysty, ei edes ohjaaja. Vakuutin kaikille, että niin tämä kuitenkin on ratkaistava. Ja niin se ratkaistiin. Lähdin kotiin ja aloin printtaamaan Tolarin tekstejä isolla fontilla. En tosiaankaan osannut niitä ulkoa. Asemat ja sisääntuloiskut joten kuten. Ennen ensi-iltaa sulloin niitä printtaamiani paperilappuja taskuihin ja esityksen edetessä lunttasin niistä aina hetkeä ennen ja niin siitä jotenkin selvittiin. En sittenkään itse pilannut ensimmäistä isoa ohjaustyötäni. Saatiin ihan hyvät kritiikitkin paikallisissa lehdissä. En ole ikinä niin jännittänyt ensi-illassa. Katsojiakin oli useampi sata. Esitykset parani ilta illan jälkeen ja onnistuimme tekemään jopa katsojaennätyksen. Viimeisissä esityksissä pärjäsin jo ilman lunttilappuja!

Vantaan kaupungin kanssa sovittiin, että toimeni muutetaan osa-aikaiseksi ja siten pystyin hoitamaan molemmat työt. Sipoossa tehtiin katsojaennätys ja niinpä ohjaustyöt Sipoossa jatkuivat. Tehtiin Maiju Lassilaa, Maria Jotunia, Matti Kuikkaniemeä ym. Kesäksi 2006 Söderkullassa pätettiin tehdä oikea operetti: Valkoinen Hevonen. Minulle luvattiin välivuosi ja ohjaajaksi kutsuttiin Aune Lind. Välivuosi olisi ollut minulle tarpeen, sillä aloin samaan omituisia fyysisiä oireita. Muistikin alkoi pätkiä, ym. Leopoldiksi - eli toiseen päärooliin valittu näyttelijä aiheutti jotain eripuraa ja lukuharjoitusten jo alettua pyysivät minua Leopoldiksi. Panin ensin hanttiin terveyteni takia ja koska operettirooli tuntui niin vieraalta ja laulutkin vaikeita. Suostuin sitten lopulta ja koska se oli komediaa, niin sain sen roolin jotenkin nahkoihini, mutta laulut olivat juuri niin vaikeita kuin pelkäsinkin - operettitähdille sävelletty. Joten kuten niistäkin selvisin. Seuraavana kesänä jatkuivat sitten taas ohjaustyöt - Kunnes sydänoireet pahenivat.
Sepelvaltimot tukossa Vasen päävaltimo 90%:sti tukossa ja hengenlähtö lähellä. Minulle tehtiin avosydänleikkaus, eli kolmen suonen ohitusleikkaus Meilahdessa kesällä 2010. Sen jälkeen oli hiljennettävä vauhtia. Nuorempana sain paljon, ehkä enemmän kuin olisin ansainnutkaan. Sitten tuli raittiuden myötä iso elämänmuutos 37 -vuotiaana ja sen jälkeen olen mielestäni enemmän antanut, kuin saanut. Olen mielestäni tehnyt sekä itseni, että tavallisen kansalaisen hyväksi aika paljon, tyytyen ajoittain pieniinkin palkkioihin, joista ei ole kovin kummoista eläkettä kertynyt. Toivon, että valtion ylimääräisestä eläkkeestä päättävät tahot ottaisivat huomioon ja näkisivät sen julkisuuden tuolla puolen olevan arvokkaan työn, jonka hedelmistä ovat päässeet osallisiksi tuhannet vähävaraisten perheiden lapset ja nuoret. Jos osaeläkkeen myöntäminen on mahdollista tai helpompaa, niin otan myös sen ilolla vastaan. Terveisin Ari Artkivi (Pöntinen) Takaisin alkuun \| Ansioluettelo 1972 - 2014 \| Hauskaa lapsille 1975 - 2001 \| Videoita vuosien varrelta